Pieniä suuria tekoja

Episodi XV
Rantaloma

Kapinaliitto varautuu sotaan kauppaplaneetta Mandalla.

Keisarikunnan saartorinki kauppaplaneetta Mandan ympärillä kiristyy, ja tämä on saanut paikallisen vastarintaliikkeen nostamaan päätään torien ja kauppakatujen uumenista.

Pieni kapinallissolu on lähetetty Kuohukeitaan hotellikylpylään pohjustamaan niin suhteita paikallisiin kuin sotilasoperaatioita planeetan pinnalla. Samalla piraattikapteeni Trendan toimet uhkaavat sytyttää täysimittaisen sodan hetkenä minä hyvänsä…

View
Kuohukeitaan turvallisuusselvitys
Ote Atenzion loppuraportista tehtävältä Rantaloma

Koska emme päässeet pakenemaan Mandalta ja koska Imperiumin verkko jatkoi kiristymistään, meidät määrättiin soluttautumaan lomahotelli Kuohukeitaalle ja selvittää sen potentiaali sotilastukikohtana. Toissijaiseksi tehtäväksi meitä käskettiin suojelemaan paikallista orjakauppiasta Irvi Axosta, Mandan vapauspuolueen ainoaa tukipilaria.

Ensisijainen tehtävämme oli naurettavan helppo toteuttaa. Epäilen, että joku Kapinaliiton upseeristosta piti tehtävää tapana “palkita” meidät aiempien tehtävien stressistä. Päätimme, että White on meistä kaikkein salonkikelpoisin, joten hän esittäisi nuorta aatelista ja me muut muodostaisimme hänen seurueensa. Iggy maalattiin vaaleanpunaiseksi protokolladroidiksi, Tinthiscuksesta tuli Whiten opettajaorja ja minä olin turvapäällikkö.

Tärkein alta pois: Kuohukeitaan strateginen arvo on ensisijaisesti sen arvokkaissa vieraissa. Sijainti on meren ympäröimä pilari, joten se on hyvin puolustettavissa maahyökkäykseltä. Se on kuitenkin syrjässä, joten strategisesti siitä ei olisi arvoa kuin salaisena alusvarikkona tai koulutuskeskuksena. Kuohukeidas on kevyesti suojattu. TIE-hävittäjä ei läpäise sen suojia ja suojat saattavat suojata kollateraaliselta vahingolta, mutta ne eivät kestä keskitettyä pommitusta. Lisäksi Kuohukeitaalla on keskimääräistä parempi laser- ja ohjusjärjestelmä, joka on kuitenkin suunniteltu torjumaan vain kevyitä hyökkäyksiä.
Järjestelmiä ylläpitää vain kaksi reaktoria, jotka toimivat täydessä kapasiteetissa. Niiden pysäyttäminen lamauttaisi koko laitoksen.
Kuohukeitaan vartijat ovat hyvin koulutettuja, mutta he eivät ole toimineet humalaista vierasta aktiivisemmissa tilanteissa pitkiin aikoihin. Yllätyshyökkäyksellä Kapinaliitto voisi valloittaa Kuohukeitaan alle päivässä. Ilmankin aika-arvio kasvaisi vain pariin päivään. Imperiumin valloitusaikataulu riippuisi puhtaasti resursseista, jotka he ovat valmiit antamaan operaatiolle.

Axoksen suojelua lähestyimme kolmelta kantilta: White ja Tinthiscus pyrkivät ystävystymään kauppiaan kanssa hyödyntämällä tämän tunnettua arvostusta taiteita kohtaan, Iggy skannasi hotellin tietokannan etsien epäilyttäviä vieraita ja minä lähdin seuraamaan mielestäni todennäköisintä tahoa, jonka haluaisi Axokselle pahaa: piraattikapteeni Trendan navigaattoria, jonka näimme Kuohukeitaan kanttiinissa. Trenda on tunnettu “sankarityyppi”, joka varmasti haluaisi surmata moraalittoman orjakauppiaan ajattelematta verityön suurempia vaikutuksia.
Yritykseni tutkia navigaattorin motiiveja kuitenkin tyssäsi hotellin henkilökunnan valppauteen. Onneksi nopea valhe ja Iggyn apu pelastivat minut miltään vastatoimilta. Iggy identifioi useita epäilyttäviä vieraita, mutta hänen tutkintansa ei tuottanut konkreettisia johtolankoja. White ja Tinthiscus menestyivät paremmin. He pääsivät Axoksen lähipiiriin ja, vaikka White vahingossa paljasti tälle erikoistaitonsa, heidän onnistui kääntää onnettomuus onneksi.
Tämän jälkeen Axos halusi pitää Whiten lähellään ja nimellisesti myös hyväksyi Kapinaliiton avun. Saimme siirtää operatiivisen keskuksemme Axoksen tiloihin, jolloin hän oli turvattu hyökkäykseltä.

View
Episodi XIV
Vasaran alla

Yavinin helmi ajelehtii avaruudessa. Keisarikunnan korvetti lähestyy alusta valtausvektorilla.

Rampautuneen kapinallisaluksen sisällä, viimeisillä voimillaan sätkivien järjestelmien keskellä, pieni ryhmä vastarintataistelijoita ja pahamaineinen sotarikollinen tohtori N’Geele tokenevat karuun tilanteeseensa…

View
Yllättäviä ystäviä - raportti Myrskyryhmän paosta tehtävän Manda kiehuu jälkeen
Ote Atenzion loppuraportista tehtävältä Vasaran alla

Tehtävämme oli epäonnistunut ja olimme pian Imperiumin hallussa. Jäljelle jäi enää varmistaa, ettei tehtävä epäonnistuisi katastrofaalisesti. Latasin jysäyttimeni ja lähdin hakemaan Rusakkoa.
Sillä välin Iggy kehitti epätoivoisen suunnitelman: hän ylikuormitti aluksemme moottorit ja ilmoitti tyynen rauhallisesti: Alus räjähtää minuutin kuluttua. Sukkula on tankattu ja lähtövalmiina.

Alkoi rynnistys kohti sukkulaa samalla, kun paljon rankaistu Yavinin helmi rutisi liitoksissaan. Rusakko ei kuitenkaan antautunut ilman taistelua – hän oli vahvempi kuin luulinkaan – joten saavuin sukkulalle viime hetkillä, varmana olevani viimeinen. Voin vahvistaa, ettei Imperiumi tule saamaan Rusakkoa koskaan käsiinsä.
Mutta ei. Sukkulan käynnistäessä ohjaussuuttimiaan ja Iggyn avatessa ilmaluukkua, näimme Whiten rynnistävän pitkin käytävää.
Oli myöhäistä, sukkulan takaluukku oli jo kiinni ja sen avaaminen olisi liian hidasta. Jouduimme jättämään Whiten, ettemme kaikki menehtyisi. Katsoimme kauhusta, kun White tarrasi sukkulan perään, ja olimme voimattomia tekemään mitään.
Silloin Iggy heilautti alusta ja yritti saada Whiten sukkulamme katveeseen. Jokin meni kuitenkin pieleen ja White lensikin suoraan kohti Imperiumin lähestyvää miehityssukkulaa.
Sitten maailma valkeni.
Kun tokenimme, olimme ihmeen kaupalla elossa, mutta strategisesti täysin sokeita. Kaikki sensorimme olivat palaneet Yavinin helmen räjähdyksessä täysin. Ja vaikka White olisi selviytynyt, meillä ei ollut mitään keinoa löytää häntä. Asetimme sukkulamme takaisin tuuliajolle kohti systeemin kaasujättiläistä.

Joidenkin tuntien päästä huomasimme jotain kummallista: Imperiumin miehityssukkula oli lähtenyt peräämme, muttei törmäysvektorille – se oli tuuliajolla, kuten mekin.
Kun sukkula ajelehti tarpeeksi lähelle, päätin lähteä yksin tutkimaan tilannetta. Minä oli käskenyt jättää Whiten, oli siis minun vastuuni selvittää, voiko hänet pelastaa.
Sukkulassa minua odotti vaikuttava näky: kaikki sen 12 erikoissotilasta oli surmattu ja ohjaajan puikoissa leijui tajuton White. Raahasin hänet takaisin sukkulaamme, jossa tarkistimme hänen elintoimintonsa. Kun White oli turvassa, kävin riisumassa sukkulan kaikesta arvokkaasta. Kryptomoduulin X piilotimme yhteen Iggyn salalokeroista, kun taas välineistö Y:n piilotimme paikkaan, joka on merkitty raportin liitteeseen 1-B.

Sitten oli aika keksiä, miten pääsisimme ulos tästä pinteestä. Palasimme meille jo tutun araknoidilouhijan luokse ja otimme yhteyttä. He eivät pitäneet ajatuksesta lainkaan, mutteivat voineet hylätä meitä tukehtumaan. Pääsimme alukselle, josta meille järjestettiin kuljetus takaisin Mandalle.
Olimme taas lähtöpisteessä. Yavinin helmeä ei enä ole. Mutta ainakaan meitä ei enää jahdattu – kaikella onnella Imperiumi oletti meidän kuolleen joko räjähdyksessä tai sitä seuranneissa pommituksissa.

View
Episodi XIII

Yavinin helmeä metsästetään. Viimeisillä voimillaan alus piiloutui Abor-planeetan renkaan kiveen ja jäähän Imperiumin sota-alukset kintereillään.

Laivaston Erikoistoimintaryhmä Chimera luotaa kuumeisesti säteilyn kyllästämää avaruusromua kun Yavinin helmen miehistö taistelee aikaa vastaan korjatakseen hyperajonsa…

View
Manda kiehuu

Yhä enemmän Imperiumin taistelualuksia hyökyy itsenäisen kauppaplaneetta Mandan läheisyyteen avaruusreittien turvaamisen nimissä. Etsintäoperaatiot ovat muuttumassa saarroksi.

Monet sivulliset ovat jumissa vetisellä planeetalla. Eräs näistä on koodinimi “Rusakko”, henkilö jota Kapinaliitto pitää arvokkaana – niin arvokkaana että lähettävät seudulle sattuneen kapinallissolun häntä noutamaan…

View
Ojasta allikkoon: Myrskyryhmän raportti Rusakko-ekstraktiosta
Ote Atenzion loppuraportista tehtävältä Manda Kiehuu.

… turvavalmistelumme osoittautuivat tarpeettomiksi, sillä Rusakon löytäminen ei aiheuttanut ongelmia. Kuten pelkäsin, oikea tehtävä oli vasta alkamassa: Rusakko ei luottanut kaitsijoihinsa, ja hän oli linnoittautunut tulvivaan työhuoneeseen mukanaan panttivanki.
Hän vaikutti vaaralliselta ja epävakaalta. Mielessäni varauduin kuljettamaan hänet alukselle jätesäkissä.

Lopulta Rusakkoa ei tarvinnut tainnuttaa, sillä Whiten erikoistaidot herättivät hänen mielenkiintonsa – vaikka hän ei luottanutkaan meihin, hän suostui lähtemään mukaamme. Kävi ilmi, että olimme tavanneet ennenkin – mistä kumpikaan ei ollut tyytyväinen.
Valitettavasti tällä välin Imperiumin verkko oli kiristynyt ja väistääksemme partioita meidän oli jakauduttava: White, Tinthiscus ja Rusakko pyrkivät pinnalle huoltokuiluja pitkin, kun taas minä ja Iggy palasimme julkisia tietä pitäen samalla Imperiumin sotilaita silmällä.
Samalla olimme täydellisessä asemassa, kun joukko A tarvitsi harhautusta.
Saavutimme Yavinin helmen ja luulimme jo olevamme kuivilla. Myös lähtöselvitys sujui ongelmitta Iggyn jämptin sitoutumisen protokollaan ansiosta. Rusakko oli turvassa piilolokerossa, White ja Tinthiscus olivat keksineet hänelle jonkin lelun.

Täsä vaiheessa onnemme kääntyi, kun TIE-hävittäjälaivue lähti peräämme. Siviilialuksemme ei pystynyt karistamaan sotahävittäjiä eivätkä pikkupiraattien pelotteluun tarkoitetut aseemme olleet tarpeeksi tehokkaita. Kun hävittäjät saivat täsmäiskun hyperajoomme, jouduimme pakenemaan systeemin kaasujättiläisen asteroidikenttään tuuliajolla. Tällöinkin armonaikamme kestäisi vain, kunnes Imperiumi saisi yhden luotainaluksistaan alueelle. Päiviä hyvällä tuurilla, tunteja huonolla.

Päästyämme hetkeksi pätsistä Iggy diagnosoi pian aluksen pahimmat vauriot: hyperajon magneettipuristin oli haljennut, eikä aluksemme tulisi pääsemään järjestelmästä ilman sitä. Vielä pahempaa: hyperajo vaati Iggyn jatkuvaa huoltoa, ettei se musertuisi vielä huonompaan kuntoon. Hän ei voinut avustaa meitä osan etsimisessä.
Onneksi aluksemme skannerit olivat havainneet läheltä paikallisen kivenlouhijan, josta todennäköisesti löytäisimme varaosan.

Lyhyen keskustelun jälkeen päätimme, että diplomatia olisi vaihtoehto tällä kertaa – Kapinaliitto ei tietojemme mukaan ollut suuressa suosiossa Mandalla, ja Imperiumin meistä asettama palkkio olisi varmasti houkutteleva matalapalkkaiselle duunarille. Araknoidilouhijan pitäisi kuitenkin olla heikko infiltraatiolle, sillä sen louhimien aiheuttama interferenssi sekoittaisi kaikki modernit turvatoimet – jos tuollaisen aluksen miehistöllä olisi niihin edes varaa.
Kaikki sujui hyvin, kunnes törmäsimme yllättävän vikkelään pojannulikkaan ja hänen droidiinsa konehuoneessa. Rutiinikolkkaus muuttui yhtäkkiä panttivankitilanteeksi, eikä kapteeni meinannut uskoa vaatimuksiamme – jos olisimme kiinnostuneita puristimesta, hänen mielestään olisimme vain kysyneet sitä.
Lopulta Tinthiscuksen diplomaattiset kikat (ja mahdollisesti Whiten temput) vakuuttivan kapteenin vilpittömyydestämme. Hän suostui myymään puristimen naurettavaan hintaan: tämä tyhjensi operaatiokassamme ja kaikki paitsi yhden ohjuksistamme.

Uudella puristimellamme pääsimme kuitenkin takaisin avaruuteen – suoraan meitä odottavien TIE-hävittäjien syliin.
Jahti jatkui, mutta me olimme väsyneitä ja kuluneita hävittäjien saadessa jatkuvaa tukea lähestyvältä korvetilta. Takaa-ajo päättyi viimein, kun moottorimme sanoivat sopimuksensa irti. Jäimme odottamaan korvetin vetosädettä ja valmistauduimme pahimpaan.

View
White Extraction
Ote Atenzion loppuraportista

… kohtasimme droidit ensimmäistä kertaa syvällä hampaan uumenissa. Huolimattomuutemme oli paljastanut olemassa olomme paikallisille.

Pystyimme kuitenkin seuraamaan droideja komentokeskukseen, jossa 1 000 yksikköä odotti aktivoimista. Siellä oli myös droidien hallitsija, jediritari Trellis.
Miss White astui esiin ja esittäytyi tällöin vielä tuntemattomalle ritarille. Hän toimi vastoin käskyäni, mutta päätös osoittautui oikeaksi. Ritari vaikutti psykologisesti järkkyneeltä, mutta hän ei ollut vielä vihamielinen. Tilanteessa parhaalta vaihtoehdolta vaikutti yrittää värvätä hänet. Hän paljasti, että Herra White tiesi liikaa, minkä vuoksi Trellis piti tätä vangittuna.
Juuri kun olimme löytämässä yhteistä maata, Piraattikuningatar Trenda astui varjoista ja ilmoitti paikan olevan saarrettu. Hän halusi saada Tellisin salaisuuden käsiinsä, oletettavasti voidakseen myydä sen eteenpäin.

Tilanteen pakottamana taistelimme suojellaksemme Tellistä, mutta olimme alakynnessä. Kun Trellis haavoittui, annoin perääntymiskäskyn samalla, kun droidimme Iggy sammutti kaikki huoneen valot.
Pakenimme pimeän turvin, mutta emme onnistuneet pelastamaan Trellistä, joka kuoli salaisuutensa kanssa.
Lähetin siviilimme hakemaan alusta, kun minä ja Miss White paikansimme Herra Whiten. Olimme liian hitaita ja Trenda kerkesi tämän luokse ensin. Haavoittuneina ja aliaseistettuina jouduimme perääntymään, kun vielä pystyimme.

Johtopäätökset: Herra White hylkäsi tehtävänsä jahdatakseen aarretta, joka olisi ollut korvaamaton Kapinaliitolle. Hän aliarvioi vastustuksen ja jäi vangiksi. Nykyhetkellä hän on piraatti Trendan hallussa. Trenda on oikukas, mutta tunnetusti vihaa Imperiumia. Uskon, että Kapinaliitto voi neuvotella hänen kanssaan panttivankien luovuttamisesta, mikäli olemme varautuneet maksamaan piraatin pyytämän hinnan.

Syvästi katuen joudun ilmoittamaan, että tehtävä epäonnistui. Paikansimme Herra Whiten, mutta emme onnistuneet pelastamaan häntä. Jos hän on elossa, mahdollinen pelastus on suoritettava diplomatiasolun toimesta.
Nopeasti kehittyvän tilanteen takia aliarvioimme vastustuksen oveluuden sekä resurssit. En onnistunut hyödyntämään solumme vahvuuksia tehokkaasti.
Solumme siviilit, droidi Iggy sekä tutkija Tintchinlan suoriutuivat taistelutilanteissa erinomaisesti ja heidät voi lähettää jatkossakin kuumille alueille.
Miss Whiten erikoiskoulutus osoittautui tärkeäksi valttikortiksi. Pelkään kuitenkin, että edesmenneen Agwendan opit ovat tehneet hänestä liian itsenäisen solutoimintaan.
Kaikki solun jäsenet ovat selvinneet tulikasteestaan ja raportoin jatkossakin kehitystämme.

Solumme on taas toimintakunnossa lyhyen palautumisajan jälkeen.

Allekirjoittanut
Majuri Cia’tenzi’onerw

View
Episodi X
Sotien Rauniot

Jälki lämpenee Kloonisotien raunioiden siimeksessä. Kapinallissolu on jäljittänyt agentti Whitea Dirraden aavikoituneelle planeetalle.

Yavinin helmi luovii tuoreiden asteroidien välissä kun aluksen sensorit havaitsevat partioivia tähtihävittäjiä määränpäätään huntuavien kuunpirstaleiden yllä.

Vieraat aktiiviskannerisignaalit halkovat avaruutta kapinallisaluksen edessä juuri kun tämän keula alkaa pilkistää vanhojen sotien jäänteistä…

Kapteeni Iggyn raportti muistiinpanot:

Dirraden planeetta ja sen välitön avaruus läheisyys on toiminut suuren sodan näyttämönä mitä pidin hyvänä asiana meidän kannaltamme: romun seassa planeetalle olisi helppo livahtaa. Saapuessamme kyseisen planeetan kiertoradalle luovien avaruusromun seassa en arvannut että joutuisimme ampumaan tiemme planeetalle.
Välittömästi aluelle saapumisemme jälkeen jouduimme taistelemaan paikallisia piraatteja vastaan ja saimme ensimmäisen taistelu kokemuksemme ryhmässä ja pakko myöntää olen ylpeä siitä miten jokainen aluksella toimi ja pieni epäillys neiti Tinthiscuksen hyödyllisyydestä aluksen joutuessa taistelu kontaktiin katosi tämän tapauksen johdosta neidin pitäessä aluksen kunnossa kun muut ryhmämme jäsenet keskittyivät taisteluun piraatteja vastaan.
Kaksi vihollis hävittäjää kohtasi loppunsa Komentaja Atenzion tulituksessa ja vaikka piraattien määrä lähi avaruudessa alkoi nousta pääsimme kuitenkin livahtamaan planeetalle.
Planeetalla löysimme erinnäisiä raunioita ja paikallistaessamme etsimäämme henkilöä (nimi peitetty turvallisuus syistä) kohtasimme piraatti kapteeni Trendan ja hänen miehistönsä joilla oli aikaisempi kontakti etsimäämme henkilöön. Nyt olemme jatkamassa henkilön etsintää eräistä raunioista joista raportoin kun ehdimme pysähtyä “hengähtämään”

View
Uusi alku
Ote Atenzion muistelmista

Sotatoverini Mr White on ollut suorittamassa salaista tehtävää. Meidät lähetettiin etsimään häntä, kun hän oli ohittanut useamman tarkastusikkunan.
Saavuimme planeetalle uudella aluksellamme Yavinin Helmellä. Vihdoin kentällä.
Uudessa solussa on lisäkseni kolme jäsentä: akateemikko Tinthiscus, droidi Iggy sekä tietenkin Pikku Whi- siis Miss White, vanhan toverini tytär.

Kohtasimme kiertoradalla hälyttävän suuren joukon Imperiumin aluksia, mutta onneksi peitetarinamme oli vedenpitävä. Myöhemmin kuulimme, että alukset ovat virallisesti paikalla kitkemässä riesaisaa piraattitoimintaa.

Planeetan pinnalla hankimme välittömästi tukikohdan ja tutustuimme paikalliseen maastoon. Meille kävi heti selväksi, ettei merellinen planeetta muistuttanut Whiten näkyä isänsä olinpaikasta, jota hän kuvasi aavikoita täynnä olevaksi raunioksi.

Illalla teimme tiedustelua Ruosteinen Ruori -kapakassa, sillä arvelin sitä todennäköisimmäksi Whiten piilopaikaksi. Opimme paikallisesta piraattikapteenista, Trendasta, jonka White on ehkä merkinnyt kapinaliitolle hyödylliseksi.

Seuraavana päivänä tapasimme Mr Whiten kontaktin, joka myönsi tavanneensa Whiten ennen tämän katoamista. Raportin mukaan White oli puhunut jotain “holocronista” ennen katoamistaan ja kontakti epäili, että tämä on hylännyt tehtävänsä seuratakseen johtolankaa.
Tähtikartoista tarkistimme, että lähiavaruudessa on useita lupaavia planeettoja, joilta MR White on voinut lähteä etsimään helyään.
Valitettavasti planeetat kuhisevat piraatteja sekä salakuljettajia.

View

I'm sorry, but we no longer support this web browser. Please upgrade your browser or install Chrome or Firefox to enjoy the full functionality of this site.